Ylen sisällöt eivät kuulu poliitikoille

Ylen hallintoneuvoston jäsenten pitäisi pysyä erossa Ylen poliittisesta ohjaamisesta, vaikka tarkoitus olisi hyvä. Niin se oma tarkoitus on kaikkien mielestä.

Kansanedustajat Li Andersson (vas.), Maria Ohisalo (vihr.) ja Elisa Gebhard (sd.) ovat lähettäneet Ylen hallitukselle avoimen kirjeen hallintoneuvoston jäsenten roolissa. Kirjeen sisältö on tiivistetysti se, että Ylen hallituksen pitäisi ottaa kanta Israelin yleisradioyhtiön Euroviisuihin osallistumista vastaan.

Yleisradion 21-jäsenisen hallintoneuvoston valitsee eduskunta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Yle olisi poliittisessa ohjauksessa: hallintoneuvoston tehtävät on tarkasti määritelty, ja ne ovat – konklaavin nimen mukaisesti – pitkälti hallinnollisia.

Hallintoneuvoston tai sen jäsenten rooliin ei kuulu Ylen sisältöjen ohjaaminen poliittisin perustein. Vapaassa valtiossa myös julkisen palvelun mediayhtiön tulee olla vapaa, ja ennen kaikkea vapaa poliittisesta ohjauksesta. Se on yksi keskeinen tekijä, joka erottaa esimerkiksi Suomen ja Venäjän yleisradioyhtiöt toisistaan, vaikka avoin kirje Ylen hallitukselle ei tietenkään vastaa Venäjän suoraa median ohjausta.

Edustajat ovat on vedonneet siihen, että kysymys on “laajakantoisesta ja periaatteellisesta kysymyksestä”, ja Ylen hallintoneuvosto voikin “antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä”. Muotoilu on lavea, mutta Euroviisuihin osallistumisen luokittelu laajankantoiseksi ja periaatteellisesti tärkeäksi on jopa kaltaiselleni viisufanille hankalasti perusteltavissa.

Lisäksi hallintoneuvosto kokonaisuutena ole tässä antanut ohjeita mihinkään suuntaan, vaan yksittäiset jäsenet sooloilevat. Hallintoneuvoston puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) on todennut – aivan oikein – että asia ei kuulu hallintoneuvostolle. Ylen uutisen perusteella avoin kirje laadittiin, koska hallintoneuvosto ei kuvatun kaltaista kannanottoa halunnut muodostaa.

Avoimen kirjeen taustalla saattaa olla voimakas paine sosiaalisessa mediassa, jossa Euroviisujen boikotoiminen on saanut paljon kierroksia. Suomen Euroviisuedustajaksi valittu Teemu Keisteri eli Windows95Man on saanut osansa sosiaalisen median painostuksesta. Kansalaisaktivismi aiheen ympärillä on tietysti sallittua ja toivottavaa, mutta poliitikkojen pitäisi valita tarkkaan, milloin ja miten valtaansa käyttää.

Hajurakoa Ylen ja poliitikkojen väliin

Anderssonin, Ohisalon ja Gebhardin avoin kirje on omiaan lisäämään vettä kaksinaismoralismista puhuvien myllyyn. Kun perussuomalaiset haluavat leikata merkittävästi Ylen rahoitusta ja ovat vuodet kritisoineet Ylen ohjelmasisältöjä saaden siitä kipakkaakin palautetta, miksi tämä kannanotto on eri asia? Onko toiminta johdonmukaista? Talouden ja toiminnan suuntaviivoista päättäminen sentään kuuluu hallintoneuvoston tehtäviin, toisin kuin sisältöasiat. Kannanoton laatineiden ja sitä kannattaneiden sopisikin pohtia, millaiselle painostamiselle se avaa ovia tulevaisuudessa.

Suomessa viimeisen kymmenen vuoden ajalta selkein esimerkki politiikan ja Ylen hajuraon tarpeellisuudesta on Juha Sipilän Terrafame-kohu. Kaikkia vaiheita en lähde kertaamaan, mutta tiivistetysti Sipilä lähetti runsain mitoin kipakkaa sähköpostia Ylen toimittajalle ja päätoimittajalle ja arvosteli Ylen toimintaa myös blogissaan. Tästä käynnistyi tapahtumaketju, jonka myötä Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen paljastui taipuneen poliittiseen painostukseen ja rajoittaneen Ylen ohjelmasisältöjä sen vuoksi. Ylen toimittajia erosi ja lopulta myös Jääskeläinen päätyi eroamaan.

Edellisen esimerkin pohjalta voi todeta, että Ylekin voi taipua painostukseen. Vaikka kyseinen kohu oli vuonna 2016, eli ei kovin kauan aikaa sitten, aika tuntuu kaukaiselta. Perussuomalaisten yltynyt mediajahti on normalisoinut poliitikkojen kriittisiä mediakommentteja, ja kehitys on valitettava.

Lopuksi

EBU:a eli Euroopan yleisradiounionia on syytetty kaksinaismoralismista. Venäjän hyökättyä Valko-Venäjän tuella Ukrainaan hyökkääjämaat suljettiin nopeasti pois Euroviisuista, mutta Israelin hyökkäys Palestiinaan ei ole aiheuttanut samanlaisia toimia. En lähde puolustamaan EBU:a, vaikka mielestäni näiden sotien vertailu on melko lailla hedelmätöntä.

Suomessakin on osoitettu pettymystä sekä Yleä että EBU:a kohtaan, kun vastuu osallistumispäätöksistä on jätetty artistien harteille. Olennaista on, että Yle ja EBU tekevät päätökset itsenäisesti eivätkä poliittisesta painostuksesta.

Hamasin verisestä terroriteosta alkanut Gazan sota on ollut sotarikosten näyttämö, jossa Israelin vastahyökkäys on murhattujen siviilien määrässä mitattuna järkyttävä ylilyönti. Poliitikkojen tehtävä on tietysti vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, mutta siihen on kansanedustajilla ja eduskuntaryhmillä laaja valikoima keinoja. Yritys ohjailla yleisradioyhtiötä ei kuulu niihin.

Kuva: Chris Anderson, Unsplash